20081031
Sirja ja Kolkatan vesi
intia! hui hai on takana päin.
Kaksi viikkoa sitten paketoin sirjan junaan baselista ja valmistelin lähtöä Kolkataan. Sirja tuli sattumalta pahimpaan aikaan: luulin töiden olevan jo ohi, kun studio basel ilmoitti haluavansa laatimieni kolkata-kirjan sivujen lisäksi diaesityksen kaupungin infrastruktuurista. Minulla oli aikaa lauantaiaamusta keskiviikkoaamuun, jolloin esitys pidettäisiin herroille h & dem. Päättelin, että koska Sirjan tulo oli tiedossa aiemmin ja se tapahtuu harvemmin, sen täytyy olla edellä tärkeysjärjestyksessä.
Sirja saapui lauantaiaamuna. Nukuin edeltävänä yönä puolitoista tuntia palautettuani ensimmäisen työni ja heräsin, kun Suomen-kone oli juuri laskeutumassa. Onneksi zürichin lentokenttä on muutaman minuutin junamatkan päässä keskustasta, ja minä olen aivan keskustassa: kiirehdin lähes ajoissa pelastamaan Sirjan puheliaalta liikemieheltä, joka oli luvannut saattaa siskon perille.
Viikonloppu oli ylellistä aikaa. Michelle kutsui meidät uuteen asuntoonsa Josefstrasselle, jolla oli aina halunnut asua. M intoili uudesta mansikkapaidastaan, johon oli kuluttanut viimeiset rahansa. Minä ja Sirja olimme kierrelleet aamupäivän Bürkliplatzin kirpputorilla löytämättä mitään sen kummempaa, edes pientä aarrelipastoa huoneeseeni. Myöhemmin Sirja tosin osti kauniin vihreän takin, mutta rahat eivät olleet vaarassa loppua, päin vastoin: Sirja kustansi minulle ruokatarvikkeita, joilla selvisin Intiaan lähtöön asti. Äiti ja isä saivat kuittikokoelman kotiinpaluun jälkeen.
Näin Zürichin ensi kertaa matkalaisen silmin, kun Sirja tuli käymään. Kiireistä huolimatta innostuin lukemaan NY Timesin matkablogia ja kaupunkioppaita, jotka kertoivat uuden kotikaupunkini underground-klubeista, secondhand-aarreaitoista ja parhaista vaellusreiteistä. En ollut nähnyt näistä mitään: undergroud-elämäni rajoittui Helsinki-klubin ulkopuolelta tarkasteluun sekä satunnaiseen kirpparidiskoon ratahalleilla. Olin käynyt Bürkliplatzilla ja Josefstrassella käytettyjen tavaroiden paratiiseissa, mutta minulla oli aina kiire löytää jokin tarvekalu Brockenhausista tai hoppu virastoon.
Sirjan kanssa tein tulevaisuuttani koskevan päätöksen. Teimme tutkimusvierailun Vorwerkiin, teollisuuskommuuniin, sillä olin saanut edellisellä viikolla kutsun muuttaa takaisin kun Sandra lähtee. Valitsimme ajankohdaksi sunnuntaibrunssin, ja kävi ilmi, että vain Sandra ja Andreas olisivat paikalla. Olin iloinen: vaikka Sirja ei nyt näkisikään wg:n elämää arkisellaan, voisin jutella Sandran kanssa puoluettomasti halliasunnon hyvistä ja huonoista puolista.
Teimme runsaimman brunssin, jonka olen tavannut. Caspar oli saanut matkalaukullisen kaurahiutaleita tanskalaisilta kavereiltaan, joten keitimme puuroa. Minä ja Sirja toimme kokonaisen brunssin ainekset, samoin Sandra ja Andreas, ja lisäksi Benin aamupalatarvikkeet olivat yhä tarjolla. Jo vierailun alkuhetkinä tiesin, etten muuttaisi takaisin. Benin lähtö näkyi Vorwerkissa: pöytä oli paossa keittiön puolella, keittiötarvikkeet kadonneet Benin mukana, tavarat hujan hajan ja syksyinen viima pyrki sisään. Meillä oli kotoisaa brussin ääressä, mutta olimme kaikki saapuneet samalla ovenavauksella: muutoin Vorwerk on viikonloppuisin tyhjä ja vilpoinen. En juuri kysellyt hyvistä ja huonoista puolista, puhuimme mieluummin Ruotsin kuninkaasta ja kauniista Japanin paviljongista. Sandra tiesi kysymättä, mitä päättäisin.
Lähetin Ursinalle päätökseni sähköpostilla Sirjan lähdettyä, ja sain vastauksena kutsun seuraaviin jameihin.
Hienoin kokemus Sirjan kanssa oli Seebad Enge. Olin ajatellut, että kiireisenä iltana Sirja voisi käydä hieronnassa jossakin lähellä samalla kun puurran kotona. Kun tutkin tarjontaa, löysin järvikylpylä Engen: www.tonttu.ch. En aluksi ymmärtänyt yhteyttä tonttuihin, mutta innostuin valokuvista: sauna kelluu vedessä ja on valaistu kuin paraskin disko! Ehdotin iltasaunaa Sirjalle, ja varasimme myös hieronnat sunnuntai-illaksi.
Kävi ilmi, että kelluva ja kaunis Seebad on suomalaisuuden mekka Zürichissa. Www-tonttu ei suinkaan ole sattumaa vaan viittaus saunatonttuun, jokainen kyltti on käännetty suomeksi ja lauantaisin seebad pitää vihta-teemailtoja. Olimme hurmaantuneita. Seebad oli yhtä aikaa huvittava ja ällistyttävän kaunis paikka. Tunnelma oli irrallinen kaupungin muodollisesta kiireestä: lapset ja aikuiset tepastelivat alasti puulaitureilla atriumaltaan suojissa saunaan, altaaseen, pikkubaariin ja takaisin. Emme lopulta menneet uimaan nuhaisina, mutta istuin pitkään terassilla katselemassa keinuvia jollia ja kaupungin valoraitaa. Tänne tulisin takaisin.
Sirja lähti pakettina Baselista, ja minä palasin valmistelemaan esitystäni. Làhdimme Anssin kanssa vielä illalla kiipeilemään - en keksinyt kummempaa tekemistä enää seitsemän jälkeen. Olin valmis etuajassa! Tullessamme kotiin löysin hassun tietokirjasen Anssin kadulta divarin edestä: "Kampf um das Wasser" ("mein Kampf", ajattelin - minulla ja Annabelilla on aiheena Kolkatan vesi). Siitä tiesin, että esityksestä ja koko tutkimusruljanssista tulisi hauskaa. Otin kirjasen mukaani, se oli selvästi tarkoitettu minulle.
JH piti vesiesityksestä. Lauantaiaamuna lähdimme Kolkataan. Siitä nukuttuani.
Kaksi viikkoa sitten paketoin sirjan junaan baselista ja valmistelin lähtöä Kolkataan. Sirja tuli sattumalta pahimpaan aikaan: luulin töiden olevan jo ohi, kun studio basel ilmoitti haluavansa laatimieni kolkata-kirjan sivujen lisäksi diaesityksen kaupungin infrastruktuurista. Minulla oli aikaa lauantaiaamusta keskiviikkoaamuun, jolloin esitys pidettäisiin herroille h & dem. Päättelin, että koska Sirjan tulo oli tiedossa aiemmin ja se tapahtuu harvemmin, sen täytyy olla edellä tärkeysjärjestyksessä.
Sirja saapui lauantaiaamuna. Nukuin edeltävänä yönä puolitoista tuntia palautettuani ensimmäisen työni ja heräsin, kun Suomen-kone oli juuri laskeutumassa. Onneksi zürichin lentokenttä on muutaman minuutin junamatkan päässä keskustasta, ja minä olen aivan keskustassa: kiirehdin lähes ajoissa pelastamaan Sirjan puheliaalta liikemieheltä, joka oli luvannut saattaa siskon perille.
Viikonloppu oli ylellistä aikaa. Michelle kutsui meidät uuteen asuntoonsa Josefstrasselle, jolla oli aina halunnut asua. M intoili uudesta mansikkapaidastaan, johon oli kuluttanut viimeiset rahansa. Minä ja Sirja olimme kierrelleet aamupäivän Bürkliplatzin kirpputorilla löytämättä mitään sen kummempaa, edes pientä aarrelipastoa huoneeseeni. Myöhemmin Sirja tosin osti kauniin vihreän takin, mutta rahat eivät olleet vaarassa loppua, päin vastoin: Sirja kustansi minulle ruokatarvikkeita, joilla selvisin Intiaan lähtöön asti. Äiti ja isä saivat kuittikokoelman kotiinpaluun jälkeen.
Näin Zürichin ensi kertaa matkalaisen silmin, kun Sirja tuli käymään. Kiireistä huolimatta innostuin lukemaan NY Timesin matkablogia ja kaupunkioppaita, jotka kertoivat uuden kotikaupunkini underground-klubeista, secondhand-aarreaitoista ja parhaista vaellusreiteistä. En ollut nähnyt näistä mitään: undergroud-elämäni rajoittui Helsinki-klubin ulkopuolelta tarkasteluun sekä satunnaiseen kirpparidiskoon ratahalleilla. Olin käynyt Bürkliplatzilla ja Josefstrassella käytettyjen tavaroiden paratiiseissa, mutta minulla oli aina kiire löytää jokin tarvekalu Brockenhausista tai hoppu virastoon.
Sirjan kanssa tein tulevaisuuttani koskevan päätöksen. Teimme tutkimusvierailun Vorwerkiin, teollisuuskommuuniin, sillä olin saanut edellisellä viikolla kutsun muuttaa takaisin kun Sandra lähtee. Valitsimme ajankohdaksi sunnuntaibrunssin, ja kävi ilmi, että vain Sandra ja Andreas olisivat paikalla. Olin iloinen: vaikka Sirja ei nyt näkisikään wg:n elämää arkisellaan, voisin jutella Sandran kanssa puoluettomasti halliasunnon hyvistä ja huonoista puolista.
Teimme runsaimman brunssin, jonka olen tavannut. Caspar oli saanut matkalaukullisen kaurahiutaleita tanskalaisilta kavereiltaan, joten keitimme puuroa. Minä ja Sirja toimme kokonaisen brunssin ainekset, samoin Sandra ja Andreas, ja lisäksi Benin aamupalatarvikkeet olivat yhä tarjolla. Jo vierailun alkuhetkinä tiesin, etten muuttaisi takaisin. Benin lähtö näkyi Vorwerkissa: pöytä oli paossa keittiön puolella, keittiötarvikkeet kadonneet Benin mukana, tavarat hujan hajan ja syksyinen viima pyrki sisään. Meillä oli kotoisaa brussin ääressä, mutta olimme kaikki saapuneet samalla ovenavauksella: muutoin Vorwerk on viikonloppuisin tyhjä ja vilpoinen. En juuri kysellyt hyvistä ja huonoista puolista, puhuimme mieluummin Ruotsin kuninkaasta ja kauniista Japanin paviljongista. Sandra tiesi kysymättä, mitä päättäisin.
Lähetin Ursinalle päätökseni sähköpostilla Sirjan lähdettyä, ja sain vastauksena kutsun seuraaviin jameihin.
Hienoin kokemus Sirjan kanssa oli Seebad Enge. Olin ajatellut, että kiireisenä iltana Sirja voisi käydä hieronnassa jossakin lähellä samalla kun puurran kotona. Kun tutkin tarjontaa, löysin järvikylpylä Engen: www.tonttu.ch. En aluksi ymmärtänyt yhteyttä tonttuihin, mutta innostuin valokuvista: sauna kelluu vedessä ja on valaistu kuin paraskin disko! Ehdotin iltasaunaa Sirjalle, ja varasimme myös hieronnat sunnuntai-illaksi.
Kävi ilmi, että kelluva ja kaunis Seebad on suomalaisuuden mekka Zürichissa. Www-tonttu ei suinkaan ole sattumaa vaan viittaus saunatonttuun, jokainen kyltti on käännetty suomeksi ja lauantaisin seebad pitää vihta-teemailtoja. Olimme hurmaantuneita. Seebad oli yhtä aikaa huvittava ja ällistyttävän kaunis paikka. Tunnelma oli irrallinen kaupungin muodollisesta kiireestä: lapset ja aikuiset tepastelivat alasti puulaitureilla atriumaltaan suojissa saunaan, altaaseen, pikkubaariin ja takaisin. Emme lopulta menneet uimaan nuhaisina, mutta istuin pitkään terassilla katselemassa keinuvia jollia ja kaupungin valoraitaa. Tänne tulisin takaisin.
Sirja lähti pakettina Baselista, ja minä palasin valmistelemaan esitystäni. Làhdimme Anssin kanssa vielä illalla kiipeilemään - en keksinyt kummempaa tekemistä enää seitsemän jälkeen. Olin valmis etuajassa! Tullessamme kotiin löysin hassun tietokirjasen Anssin kadulta divarin edestä: "Kampf um das Wasser" ("mein Kampf", ajattelin - minulla ja Annabelilla on aiheena Kolkatan vesi). Siitä tiesin, että esityksestä ja koko tutkimusruljanssista tulisi hauskaa. Otin kirjasen mukaani, se oli selvästi tarkoitettu minulle.
JH piti vesiesityksestä. Lauantaiaamuna lähdimme Kolkataan. Siitä nukuttuani.
20081003
eth hönggerberg
Kurssimarkkinat alkoivat puolitoista viikkoa sitten.
Ilmoittautuminen muille kuin studiokursseille on käynnissä koko ensimmäisen kuukauden. Kriittinen opiskelijamassa palloilee luennolta toiselle vertaillen opettajien karismaa, tämänvuotisia luentovierailijoita, tehtäviä ja opintopisteiden määriä. Hillun mukana, koska en halua joutua huonommille kursseille kuin muut.
Minulla on sentään joitakin etuja: voin valita rusinat ja kermat kursseista, sillä en tarvitse niiden opintopisteitä! ha!
Haahuilu ETH Hönggerbergin auditorioissa on tuottanut mielenkiintoisia tuloksia. Alla kaksi poimintaa: low-ex -tekniikkaa maisemaluokassa ja robottikurssi. Low-ex on se palanen, joka TKK:n arkkitehtuuriopinnoista puuttuu! Hieno lyhenne kätkee kokeellisen rakennusfysiikan kurssin, jolla käytetään työkaluina erilaisia building performance -laskureita omien harjoitustöiden todellisen kulutuksen (hinnan, lämpötalouden, kuljetuskustannusten, päästöjen) laskemiseksi. Ohjelmia kehitetään samalla, ja tavoitteena on luoda arkkitehtikunnan ja -koulutuksen käyttöön helppo työkalu jolla ymmärtää kestävän rakentamisen realiteetit. whuu! Kurssi on vaativa, mutta onneksi ryhmäni on sveitsiläisen kunnianhimon kärkeä: Arend ja Alex vaativat ja tuottavat varmasti vain parasta.
Robottikurssi on oikeastaan huijausta, jätin sen. Se oli liian vaikea. Robottikurssin vetäjä on alla kuvattu veijari. Veijari aloitti ensimmäisen luentosession kaivelemalla laboratorion kaapeita erikokoisia robotteja ja sensorilevyjä, kertomalla epäonnistuneista mutta joskus vielä menestyvistä robotiikkakokeistaan ja haromalla ilmaa käsillään. Ensimmäisen tunnin aikana veijari ei maininnut mitään arkkitehtuuriin liittyvää, ja ainakin kolmasosa opiskelijoista pakeni tänä aikana ovenraosta käytävään. Minä ja Grete istuimme sitkeästi labrassa, ja tunnin jälkeen veijari totesikin: "mm, nämähän olivat tietysti vain minun lelujani. Te voitte sitten tehdä omia arkkitehti-juttujanne, kunhan kerrotte ajoissa montako sensoria tarvitaan!" Yritin osallistua kurssille tarkkailijana, mutta veijari sanoi, että kyllä minun pitää itse rakennella. Harkitsin vakavasti, mutta kilpaileva kurssi kaupunkiutopian ohjelmoinnista vei voiton. Veijaria en silti unohda!
Luulen nyt päätyneeni tarkkaan valituille, kaupunkipainotteisille kursseille. (Rakennan Zürichistä Delftiä, hyvin tuloksin!) Hollantilaisen kaupunkigurun Kees Christiaansen luennot eivät ole tuottaneet pettymystä! Toivon saavani enemmänkin maistiaisia Christiaansesta, sillä harkitsen häntä kevään studio-senseiksi. Tommi, Keesin suomalainen assari, täytyy vielä haastatella - vakoilin jo kerran tutkijahuoneen hyllyjen välistä.
Olen kotiutumassa et-huippuyliopistoon. Pyörällä päästäni, varmana että mokaan jotakin, mutta varmempana että jotain opinkin.
Ilmoittautuminen muille kuin studiokursseille on käynnissä koko ensimmäisen kuukauden. Kriittinen opiskelijamassa palloilee luennolta toiselle vertaillen opettajien karismaa, tämänvuotisia luentovierailijoita, tehtäviä ja opintopisteiden määriä. Hillun mukana, koska en halua joutua huonommille kursseille kuin muut.
Minulla on sentään joitakin etuja: voin valita rusinat ja kermat kursseista, sillä en tarvitse niiden opintopisteitä! ha!
Haahuilu ETH Hönggerbergin auditorioissa on tuottanut mielenkiintoisia tuloksia. Alla kaksi poimintaa: low-ex -tekniikkaa maisemaluokassa ja robottikurssi. Low-ex on se palanen, joka TKK:n arkkitehtuuriopinnoista puuttuu! Hieno lyhenne kätkee kokeellisen rakennusfysiikan kurssin, jolla käytetään työkaluina erilaisia building performance -laskureita omien harjoitustöiden todellisen kulutuksen (hinnan, lämpötalouden, kuljetuskustannusten, päästöjen) laskemiseksi. Ohjelmia kehitetään samalla, ja tavoitteena on luoda arkkitehtikunnan ja -koulutuksen käyttöön helppo työkalu jolla ymmärtää kestävän rakentamisen realiteetit. whuu! Kurssi on vaativa, mutta onneksi ryhmäni on sveitsiläisen kunnianhimon kärkeä: Arend ja Alex vaativat ja tuottavat varmasti vain parasta.
Robottikurssi on oikeastaan huijausta, jätin sen. Se oli liian vaikea. Robottikurssin vetäjä on alla kuvattu veijari. Veijari aloitti ensimmäisen luentosession kaivelemalla laboratorion kaapeita erikokoisia robotteja ja sensorilevyjä, kertomalla epäonnistuneista mutta joskus vielä menestyvistä robotiikkakokeistaan ja haromalla ilmaa käsillään. Ensimmäisen tunnin aikana veijari ei maininnut mitään arkkitehtuuriin liittyvää, ja ainakin kolmasosa opiskelijoista pakeni tänä aikana ovenraosta käytävään. Minä ja Grete istuimme sitkeästi labrassa, ja tunnin jälkeen veijari totesikin: "mm, nämähän olivat tietysti vain minun lelujani. Te voitte sitten tehdä omia arkkitehti-juttujanne, kunhan kerrotte ajoissa montako sensoria tarvitaan!" Yritin osallistua kurssille tarkkailijana, mutta veijari sanoi, että kyllä minun pitää itse rakennella. Harkitsin vakavasti, mutta kilpaileva kurssi kaupunkiutopian ohjelmoinnista vei voiton. Veijaria en silti unohda!
Luulen nyt päätyneeni tarkkaan valituille, kaupunkipainotteisille kursseille. (Rakennan Zürichistä Delftiä, hyvin tuloksin!) Hollantilaisen kaupunkigurun Kees Christiaansen luennot eivät ole tuottaneet pettymystä! Toivon saavani enemmänkin maistiaisia Christiaansesta, sillä harkitsen häntä kevään studio-senseiksi. Tommi, Keesin suomalainen assari, täytyy vielä haastatella - vakoilin jo kerran tutkijahuoneen hyllyjen välistä.
Olen kotiutumassa et-huippuyliopistoon. Pyörällä päästäni, varmana että mokaan jotakin, mutta varmempana että jotain opinkin.
20081002
bordelli
Olen erehtynyt.
Kaikki musisointi ja melu kadullani ei johdukaan monikulttuurisesta ilmapiiristä ja muslimien rukouskutsuista. Jonakin viime viikon iltana, kun Rauati tuli kotiin, hän hiipi saman tien sammuttamaan kaikki valot ja pyysi minut ikkunaan. Kadulla parveili porukkaa, kuten yleensäkin - ajattelin aina, että se johtuu jostakin itämaisesta kokoontumistavasta. Kun tutkin porukkaa hieman, huomasin, että kaikki olivat miehiä.
"Sie schauen an die Frauen." Rauati virnisteli minulle, ja totta: meitä seuraavasta ikkunasta kajasti hieman punaista valoa. Saatoin nähdä vähäpukeiset leidit vain vastapäisten ikkunoiden heijastuksista, mutta valot hahmottuivat paremmin. Niitä oli ainakin kolmessa kerroksessa, koko talon leveydeltä.
Seuraavana päivänä tutkin bordellia ulkopuolelta. Se on varmasti koko kerrostaloviipaleen kokoinen, ovessa lukee "Solarium, sex, love". Kaikki kadun nahkavaatekaupat saivat samalla uuden vivahteen. Asun päivisin piiloutuvalla punaisten lyhtyjen alueella! Pohdimme Rauatin kanssa, pitäisikö läpällä hankkia olkkariin punainen lamppu.
Kaikki musisointi ja melu kadullani ei johdukaan monikulttuurisesta ilmapiiristä ja muslimien rukouskutsuista. Jonakin viime viikon iltana, kun Rauati tuli kotiin, hän hiipi saman tien sammuttamaan kaikki valot ja pyysi minut ikkunaan. Kadulla parveili porukkaa, kuten yleensäkin - ajattelin aina, että se johtuu jostakin itämaisesta kokoontumistavasta. Kun tutkin porukkaa hieman, huomasin, että kaikki olivat miehiä.
"Sie schauen an die Frauen." Rauati virnisteli minulle, ja totta: meitä seuraavasta ikkunasta kajasti hieman punaista valoa. Saatoin nähdä vähäpukeiset leidit vain vastapäisten ikkunoiden heijastuksista, mutta valot hahmottuivat paremmin. Niitä oli ainakin kolmessa kerroksessa, koko talon leveydeltä.
Seuraavana päivänä tutkin bordellia ulkopuolelta. Se on varmasti koko kerrostaloviipaleen kokoinen, ovessa lukee "Solarium, sex, love". Kaikki kadun nahkavaatekaupat saivat samalla uuden vivahteen. Asun päivisin piiloutuvalla punaisten lyhtyjen alueella! Pohdimme Rauatin kanssa, pitäisikö läpällä hankkia olkkariin punainen lamppu.
Subscribe to:
Posts (Atom)