Olen ollut Suomessa kaksi viikkoa.
Sinä aikana olen ollut laiska.
En ole kirjoittanut, olen vain tehnyt. Kirjoittaminen on oikeastaan tärkeämpää kuin tekeminen: miksi tehdä, jos ei ole aikaa ajatella. Voisin uhrata muutaman viikon pelkkään ajattelemiseen. Ehkä sitten ymmärtäisin mitä teen.
Päätin juuri muutamia päätöksiä, jotka pilaavat ajattelusuunnitelmat. Huomenna tapaan Mikan Mikan työhuoneella kokeillakseni kilpailua, jonka nimeä tai aihetta en vielä ole tutkinut. Se on ainut kilpailu, jonka Safan sivut tarjoili meille, kun tutkimme tulevaisuuden mahdollisuuksia Mikan kännykällä ysibaarissa. Niinpä tartuimme siihen; tartun aina kuitenkin johonkin, parempi siis tarttua viihdyttäviin ja vähiten vahingollisiin puuhiin.
Ja sitäpaisti, olin kaivannut kilpailua jo viikkokausia. Ehkä kuukausia, mutta Zürichissä edes haaveiluun ei ollut aikaa.
Zürich tuntuu kaukaiselta. En kirjoittanut viimeisinä viikkoina sieltäkään, mutta olen jo työntänyt ne viikot lokeroon, joka avataan vasta 16.1., kun lennän takaisin. Voin todeta, että kirja valmistui, ja että minun takiani sen kannesta tuli kiiltävä, joka oli ollut ainut ehdottomasti välteltävä lopputulos sen ulkoasussa. Mutta sisältö on hyvä, eikä kukaan ole muuta väittänytkään. Edes j tai p.
Aivan viimeinen Sveitsin-päivä ennen joulua ja lentoa Suomeen oli vapaapäiväni, ensimmäinen noihin kahteen viikkoon. Aamulla tulin junalla Anssin luota Baselista (olin pinnannut lukukauden päätösbileistä ja mennyt nukkumaan sinne Studio Baselin intialaisen illallisen jälkeen). Katselin lumia ja otin paljon turhia kuvia. En tiedä, mitä tekisin kaikilla puilla ja junan ikkunasta heijastuvilla silmilläni. Ajattelin tehdä niistä sarjan, mutta ketä sekin kiinnostaa: ”Lunta Baselin ja Zürichin välillä”.
Kun saavuin asemalle, ostin Burkille ja Rauatille valtavat joulutähdet ja raahasin ne kotiin. Tiesin, että Rauati ei tulisi taaskaan kotiin päiväkausiin, mutta luotin Burkin solidaarisuuteen ja uskoin molemmat B:n kasteltaviksi. Mielessäni käväisi, että Burki voisi heittää Rauatin tähden pois, olihan hän heittänyt koko tytönkin ulos asunnosta tammikuusta alkaen. En jaksanut miettiä muita sopivia lahjoja tuntemattomalle kämppikselle, joten luotin.
Burkin ja Rauatin episodi oli tapahtunut 9.12. Olin taas Baselissa yötä, kun sain kaksi tekstiviestiä: ”Rauati geht am 9. Januar. Wir müssen eine nette Mitbewohnerin finden! Kennst du jemanden? Lg Burki” ja ”Burki hat meinen Mietvertrag gekündigt. Tut mir leid, ich möchte mit dir wohnen. Rauati”. Olin ällistynyt käänteestä; B ja R olivat tuona iltana istuneet pöydän ääreen keskustelemaan yhteisasumisesta, ja päätyneen niin pahaan umpikujaan, että Rauati sai lähteä. En ollut tajunnut kämppisteni aikaisempia yhteenottoja, mutta seuraavana iltana Burki lateli minulle kahden tunnin vuodatuksen yhteisymmärryksen puutteesta. Ymmärsin; en halunnut puuttua. Kun palaan, Rauatin tilalla on Celine, Lyonista, ja ranskan kieli.
Olin ensin neutraalin hämmentynyt vaihdoksesta. Nyt olen vain iloinen Celinestä, se on parasta ja helpointa.
Joulun aikoihin olen piilotellut Suomen-kotona. Asun Alkutiellä perheen luona. Toisinaan pääsen livahtamaan juhliin tai yöksi Ruusulankadun asuntoon, mutta minun täytyy keksiä hyviä syitä: ” Vincent tarvitsee oman sängyn, meidän täytyy yöpyä Töölöössä” (Vincent oli mun jouluvieras tukholmasta, työleirikaveri) tai ”nämä juhlat ovat tärkeät, minut on kutsuttu jo marraskuussa”. Alkutiellä ei tietenkään ole mitään tekemistä, mutta olen sentään virallisesti joulua perheen luona. Niinpä olen virallisesti myös tekemättä mitään.
Tänä yönä virallinen tekemättömyyden ajanjakso on loppunut. Olisin vapaa matkustamaan, mutta sen sijaan pysyn täällä hetken ja alan mainittuun kilpailuun. Kun vuorokausi minuutin päästä vaihtuu, alan tutkailla kilpailuohjelmaa ja selvittää huomista luomista.
