Tänään on ensimmäinen torstai.
Asun Sandran luona. Sandraa ei ole näkynyt pariin päivään, mutta muita kanssa-asujia sitäkin enemmän: nukkumapaikkani on teollisuuskommuunin olohuoneen nurkassa, Sandran yksityistilassa joka vain ei ole huone. Caspar asuu yläpuolellani, Ben yläoikealla ja muut muilla ylä-suunnilla. Olen ainut, joka jää öiksi alakertaan, mutta se johtuukin siitä että olen väliaikainen asukas. Öisin ja toisinaan keskipäivällä (kun muut ovat töissä) voin hiiviskellä ympäriinsä ja kuvitella asuvani täällä yksin: laittaa ruokaa valtavalla kaasuliedellä ja lueskella Benin musiikkilehtiä. Maata sohvalla ja soittaa Bob Marleyta viereisen bordellin asukkaille. Lähteä ulos karmeille teollisuusvessoille ja säikähtää lukinneeni itseni ulkopuolelle.
Asunto on ihana: haluaisin tutkia jokaisen nurkan ja viettää loputtomasti iltoja laittaen raclettea tai mitä tahansa turvallista suurperheen tapaan. Tuntuu kuin olisin käymässä mummun luona; päivisin omilla tutkimusretkilläni ja iltaisin taas takan ääressä. Puoliksi toivon voivani jäädä tänne, mutta toinen puolikas kaipaa jo itsellistä asumista. Haluan omistaa oikeuden olla miten tahansa, kaivella jääkaappia kuin asukas, tulla ja mennä kertomatta kenellekään ja levittää tavarani suureksi läjäksi lattialle. Asua, niinkuin ennenkin. Yksin?
Zürichissä ei asuta yksin. Zürichissä asutaan keski-ikäisten naisten, urkurien ja fetisistien kanssa, jos ei haluta missään nimessä tavalliseen opiskelija-asuntoon.
Huomenna teen päätöksiä.
Asuntoesittelyt ovat ohi, enää en mene mihinkään. Tänään kävin hamppuhuuruisessa kämpässä, jossa pahasti saksaa murtava häiskä otti minut vastaan. Yhtä avoimesti kuin mies esitteli tulevaa plyysimattopäällysteistä huonettani, hän availi ovet omaan huoneeseensa jossa katosta roikkui metalliketjuilla punainen muovisänky varustettuna kahleilla joka kulmassa. Lähetin kohteliaan parin tunnin päästä viestin, että sain jo toisen kämpän.
Eilen tapasin toisen ääripään. Huone kolmikymppisen konsultin luona: 90 neliötä design-korttelissa, bang&olufsen soittamassa kylppäriin musiikkia, kymmenen neliön vaatehuone ja cleaning lady kerran viikossa. En ollut ymmärtänyt, että muutaman sadan erotuksella saisi jotain näin täydellisen erilaista. Minulla olisi ollut siihen varaa. En mennyt.
Kaikki on kallista. Minulla on rahaa, mutta vain täksi vuodeksi. En kuulunut design-asuntoon, koska en kuulu siihen ryhmään, joka normaalisti kuluttaa kuin kolmikymppinen konsultti. Päätin katsoa viimeiset kortit.
Tapasin unelmahuoneen tänään, juuri ennen fetissiasuntoa. Urkurimies vuokrasi kahta huonetta aivan keskustassa, mukulakivisellä Häringsstrassella. Tullessani paikalle ajattelin kohtaavani läävän, koska hinta ja sijainti eivät olleet missään suhteessa: maksaisin puolet konsulttiasunnon vuokrasta huoneesta, joka on kauniilla paikalla aivan keskeisimmässä keskustassa. Asunto oli täydellinen. Kaunis, mutta järkevä. Kaksi kylpyhuonetta kolmelle hengelle, olohuone kävelykadulle ja mitä sopivin kanssa-asukas. Kolmaskin asukas oli yhä haussa, mutta luotan siihen, että urkuri valitsee viisaasti. Luotan, että urkuri valitsee minut.
Tänään pyörittelen ristittyjä sormia, kokkaan Casparin kanssa ja odotan.
Huomenna nähdään.
